Mielenterveyspalvelut

Mielenterveystyön tavoitteena on vahvistaa mielenterveyttä sekä vähentää siihen kohdistuvia uhkia. Mielenterveystyö pitää sisällään mielenterveyttä edistävän työn ja mielenterveyden häiriöiden ehkäisyn sekä mielenterveyspalvelut. (STM 2017.)

Kunnat ovat vastuussa mielenterveyspalvelujen järjestämisestä. Psykiatriset sairaanhoitopalvelut järjestetään joko kunnan omilta sosiaali- ja terveyspalveluilta tai sitten ne ostetaan sairaanhoitopiireiltä tai yksityisiltä palvelun tuottajilta. Kunnan on terveydenhuoltolain mukaan järjestettävä tarpeellinen mielenterveystyö, johon kuuluu ohjaus ja neuvonta, yksilön ja perheen psykososiaalinen tuki sekä mielenterveyspalvelut, joilla tarkoitetaan mielenterveyden häiriöiden tutkimusta, hoitoa ja lääkinnällistä kuntoutusta. (Mielenterveystalo 2017.)

Mielenterveyspalvelut haetaan ensisijaisesti oman alueen terveysasemalta. Myös. lasten ja nuorten hoitotarpeen arviointia ja ei-kiireellistä hoitoa varten hakeudutaan omalle terveysasemalle. Terveysasemilla annetaan apua kriisitilanteissa, mutta myös hoidetaan lieviä ja keskivaikeita mielenterveyden häiriöitä. Terveysasemilla omalääkäri sekä psykiatriaan erikoistuneet sairaanhoitajat auttavat ja ohjaavat tarvittaessa psykiatriseen erikoissairaanhoitoon. (Helsingin kaupunki 2017.) Kaikkia mielenterveyden häiriöitä pyritään kuitenkin ensi-sijaisesti hoitamaan avopalveluilla sekä sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluilla. Mielenterveyspalveluja järjestetään myös erikoissairaanhoidossa psykiatrian poliklinikoilla ja psykiatrisena sairaalahoitona. Sairaalahoito on kuitenkin aina poikkeustilanne. (STM 2017.) Psykiatrisissa sairaaloissa on nykyään noin 3500 paikkaa ja enimmillään niitä on ollut noin 20 000. Sairaalapaikkojen määrä vähenee samalla kuin avohoidon käyntien määrä kasvaa. (THL 2015.)

Merkittävä avohoidon sektori on mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, joiden piirissä kuntoutetaan tällä hetkellä noin 8000 avohoidon potilasta. Asumispaikat ovat eriasteisia tehostetusta ympärivuorokautisesta valvonnasta tukiasumiseen. Asiakkaat sairastavat vaikeita mielenterveyshäiriöitä, useimmat skitsofreniaa, eivätkä pärjää itsenäisessä asumisessa. Asumisyksikköpaikkojen lisääminen on vähentänyt sairaalahoidon tarvetta. (THL 2015.)

Kuntien järjestämien mielenterveyspalvelujen lisäksi merkittävässä roolissa toimii myös yksityisen sektorin mielenterveyspalvelut, seurakuntien mielenterveyspalvelut, sekä erilaiset paikalliset ja valtakunnalliset kolmannen sektorin palvelut kuten mielenterveysyhdistykset, potilasjärjestöt sekä kriisikeskukset. Näiden toimijoiden merkitys mielen-terveyspalveluiden tuottajana on kasvussa ja yhteistyötä eri tahojen välillä pyritään jatkuvasti kehittämään. (Mielenterveystalo 2017.)

Kuntoutujan kokemus

Sami Juntunen kertoo tulleensa väärinymmärretyksi kuullessaan ääniä ja sen myötä joutuneensa mielisairaalaan. Hänen mukaansa kohtaamiset sosiaali- ja terveysalalla ovat olleet sekä negatiivisia että positiivisia. Enemmän Juntunen kuitenkin puhuu negatiivisista kokemuksistaan, jolloin hänen tarpeitaan yksilönä ei kuunneltu, vaan työntekijät tekivät omat oletukset hänen tarpeistaan. Suomen palvelujärjestelmä on rakennettu hyvin avohoitopainotteiseksi, ja siinä painotetaan yksilön oma-aloitteisuutta hoitoon hakeutumisessa ja itse hoitamisessa. Kuitenkin kun tätä vertaa Juntusen kertomaan, tuntuu että sinällään hyvä palvelujärjestelmä on mennyt jossain kohtaa pieleen. Juntunen sanoo esimerkiksi Ylen haastattelussa (2015), että häntä ei ole ymmärretty ja oikeanlaisen tuen ja avun saaminen ei ole aina ollut sitä mitä sen olisi pitänyt olla. Mielenterveystyön tavoite tuntuu unohtuneen, ja kohtaaminen jäänyt vaille empatiaa. Voi olla, että Juntusen kokemus oli paikasta riippuva, ja toisessa kunnassa häneen olisi suhtauduttu eri tavalla. Pohdinkin, voiko sote uudistus tuoda tähän ongelmaan ratkaisua. Vai olisiko tässä kuitenkin paikalla työelämässä olevien työntekijöiden lisäkoulutus. Näinhän sanotaan, että kertaus on opintojen äiti. Esimerkiksi Juntusen esille tuoma kohtaamisen kolmen K:n malli: kuuntele, kunnioita ja kannusta on hyvä. Tällaista lisää työpaikoille!

Sosionomi auttajana

Sosionomin tutkinnon suorittaneiden tehtävänä on ehkäisevä, perusturvaan kohdentuva, perhekeskeinen ja yksilökeskeinen työ. Sosionomin osaamisalueita ovat arjen ja sosiaalisen toimintakyvyn tukeminen. Tahdonvastainen ja terapeuttisista interventioista vastaaminen edellyttävät lakisääteisesti muuta kuin sosionomin koulutusta. (Mäkinen, Raatikainen, Rahikka & Saarnio 2011: 76–77.) Sosiaalihuollon mielenterveys- ja päihdepalvelut painottuvatkin avohuollon palveluihin (Mäkelä & Simojoki 2015: 66–67; Sayed 2016: 130).

Useissa palveluissa tarvitaan sekä sosiaalihuollon sekä terveydenhuollon osaamista. Sosiaaliohjauksessa mielenterveysasiakkaan tukena on henkilökohtainen palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus, pitkäkestoinen sosiaalisen toimintakyvyn ja osallisuuden vahvistaminen sekä neuvonta ja ohjaus. Sosionomit voivat tarjota niitä usein erilaisissa matalan kynnyksen yksiköissä, kuten mielenterveysyhdistyksissä, kuntoutuspalveluissa ja tuetun asumisen yhteydessä työskennellessä. Osa sosionomeista työllistyy lisäksi akuutin ja ehkäisevän kriisityön yksiköihin, jolloin ohjaus on vastaanotto- puhelin ja nettipalvelutyötä. (Sayed 2016: 132–133.)

Pro Gradu -tutkielmassa Sosiaalityön asiantuntijuus moniammatillisessa psykiatrisen-sa avohoitotyössä (Forsström 2011) käy ilmi, että muiden ammattiryhmien haastatteluissa sosiaalityön asema näyttäytyi erityisesti sosiaaliturva- ja sosiaalipalveluiden asiantuntijuutena. Itse he kokivat erityisosaamisekseen edellisten lisäksi yhteiskunnalliset ja sosiaaliset kysymykset sekä tuen ja kuuntelemisen.

Psykososiaalinen lähestymistapa on nähty keskeiseksi mielenterveystyössä. Lakisääteisissä palveluissa ohjauksen toteutusta määrittää esimerkiksi asiakkaan palvelusuunnitelma, kun taas matalan kynnyksen palvelussa lähtökohdat ovat vapaammat. Mielenterveyden ongelmiin ja häiriöihin liittyy moninaisia sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä ja ne kehittyvät prosessinomaisesti. Psykososiaalisella ohjauksella ja tuella on nähty olevan suuri merkitys niihin vaikuttamisessa. (Sayed 2016. 134–137.)

Auttajan työssä jaksaminen

Sosiaaliala voi ajoittain olla henkisesti rankkaa työtä ja työssä jaksamiseen onkin panostettava. Työssä jaksamisesta tulee mieleen riittävät tauot ja irtiotto vapaa-ajalla töistä sekä erilaiset stressinhallintakeinot. Näiden lisäksi on puhuttu tunneälystä työssä jaksamisen edellytyksenä. Tunneosaaminen eli tunneäly kuvastaa kykyä havaita ja ymmärtää tunteita, kykyä soveltaa tunteisiin liittyvää tietoa ongelmanratkaisussa ja kykyä hallita tunteita ja siten omaa käytöstään. Tunneälykäs työntekijä suoriutuu hommistaan paremmin, sillä hän hallitsee oikeanlaiset kommunikaatiotaidot, on hienotunteisempi muita kohtaan ja osaa asettua heidän asemaansa. Hän osaa rauhoittua ja palautua nopeammin stressaavista ja haastavista tilanteista. Tunneälytaitojen sanotaan siksi olevan kaikkein tärkein ominaisuus ihmissuhdetöissä. (Luona 2017.)

Oman hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että tunteet eivät saa ylivaltaa työtilanteissa. On tärkeää osata tunnistaa tunteita, ja kehittää kykyä hallita niitä. Ensimmäinen askel tähän on itsetuntemuksen kasvattaminen. Hyvällä itsetuntemuksella voi oppia havainnoimaan sitä, miten tunteet syntyvät ja muotoutuvat sekä miten tunteet vaikuttavat itseemme. (Luona 2017.) Koen, että yksilön tunteiden hallintaa tulisi opettaa enemmän jo alan opiskeluvaiheessa. Sillä voi olla todellista merkitystä työssä jaksamisessa. Tällä hetkellä vastuu taidon oppimisesta on henkilöllä itsellään. Vaikka uskon, että sosiaalialalle hakeutuu sellaisia ihmisiä, joilla on jo ennestään vahvat tunnetaidot, niin tätä kykyä voi kuitenkin aina kehittää.

Ollessani sosiaalialan työkentällä olen huomannut, että merkittävä työssä jaksamisen keino on reflektointi. Reflektoinnin avulla työtilanteet saadaan käytyä läpi niin, että tilanteessa ollut saa purkaa omat tuntemuksensa ja peilata niitä siihen mitä tapahtui. Tämä mahdollistaa myös kehittämisehdotukset toimintatapoihin seuraavalle kerralle ja onnistumisten tunnistamisen.

Lähteet

Forsström, Kirsi (2011). Sosiaalityön asiantuntijuus moniammatillisessa psykiatrisessa avohoitotyössä. Pro Gradu -tutkielma. Sosiaalitieteiden laitos. Helsingin yliopisto. Saa-tavilla verkossa <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/28109/Sosiaalityonasiantuntijuus2.pd>. Luettu 18.5.2017.

Helsingin kaupunki 2017. Mielenterveys ja päihdepalvelut. Verkkodokumentti: <http://www.hel.fi/www/Helsinki/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/mielenterveys-ja-paihdepalvelut/toiminta> Luettu 18.5.2017.

Luona 2017. Tunneäly suojelee uupumiselta. Verkkodokumentti: <https://www.luona.fi/tunnealy-suojelee-uupumiselta/> Luettu 18.5.2017.

Mielenterveystalo 2017. Hoidon järjestäminen. Helsingin ja uudenmaan sairaanhoito-piiri. Verkkodokumentti <https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Mielenterveyspalvelut/hoidon_jarjestaminen/Pages/default.aspx> Luettu 18.5.2017.

Sayed, Terttu 2016. Sosiaaliohjaus mielenterveystyössä. Teoksessa Helminen, Jari (toim.): Sosiaaliohjaus – lähtökohtia ja käytäntöjä. Helsinki: Edita. 129–143.

STM 2017. Mielenterevyspalvelut. Sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti. <http://stm.fi/mielenterveyspalvelut>. Luettu 18.5.2017.

THL 2015. Mielenterveyspalvelut. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkkodokumentti: <https://www.thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyspalvelut>. Luettu 18.5.2017.

Yle 2015. Sami kehottaa päänsisäisiä ääniä kuulevia tulemaan kaapista ulos. Verkkodokumentti: <http://yle.fi/uutiset/3-8274328> Luettu 18.5.2017.