Meillä jokaisella on oma persoonallisuus ja muokkaamme toimintaamme erilaisten roolien ja tilanteiden mukaan. Persoonallisuushäiriöistä puhutaan silloin kun persoonallisuuteen liittyy usein toistuvia, juurtuneita ja pitkäaikaisia käyttäytymismalleja, jotka ovat joustamattomia ja tuottavat haittaa itselle tai muille läheisille. Persoonallisuushäiriöiden syntyyn on löydetty joitakin yhteneviä tekijöitä ja niitä on selitetty niin ympäristö- kuin geneettisilläkin tekijöillä. (Toivio- Nordling 2013: 160.) Psykologiassa puhutaan usein niin sanotusta Nature-Nurture -kiistasta, jolla tarkoitetaan sitä, että toiset korostavat psykologiassa enemmän geneettisiä tekijöitä kun taas toiset ympäristötekijöitä. Tekijät kietoutuvat ja vaikuttavat ihmisen elämässä niin vahvasti toinen toisiinsa, että lopulta on usein mahdotonta sanoa kummasta on kyse – miltei aina kummastakin. Myöskään tulevassa sosionomin työssä olennaista ei useinkaan ole se mikä kaikki on vaikuttanut siihen että ihminen on saanut diagnoosin tai sairastunut.  Pikemminkin keskitytään tulevaisuuden näkymiin, tämänhetkisiin voimavaroihin ja niiden tukemiseen.  Menneisyydestä voi olla hyvä olla tietoinen ja siitä voi keskustella, mutta psykologien ja psykiatrien työllä on kentällä oma, erityinen paikkansa.

Persoonallisuus kehittyy läpi nuoruuden ja diagnoosina persoonallisuushäiriötä ei anneta  sen takia vielä alaikäisille. Persoonallisuuden muutos voi johtua aivovauriosta, aivovammasta, -sairaudesta tai toimintahäiriöstä kun taas persoonallisuushäiriöissä kriteereinä ovat psykologiset toiminnot ja olennaista on se, miten ihminen muodostaa mielikuvia, tulkitsee asioita ja miten hän suhtautuu muihin ihmisiin. Myös tunne-elämään, impulssikontrolliin ja ihmissuhteiden luonteeseen ja niihin liittyviin toimintatapoihin voi liittyä ongelmia kun kyse on persoonallisuushäiriöstä. (Toivio- Nordling 2013: 160- 161.)

Epävakaa persoonallisuus (joka jaetaan impulsiiviseen ja rajatilatyyppiin) on yleisin diagnosoitu persoonallisuushäiriö. Pienillä lapsilla ja nuorilla voi olla näkyvissä jo piirteitä, vaikka diagnoosi tuleekin vasta henkilön täytettyä 18-vuotta. Työskentely kentällä voi olla kovin uuvuttavaa jos työntekijänä kohtaa jokapäiväisessä työympäristössä impulsiivista, hetken mielijohteesta johtuvaa käyttäytymistä, tunnepitoista ja äärimmäistä mustavalkoista ajattelua  tai split-defenssiä (jolloin ihminen ei itsekään koe itseään yhtenä ja samana persoonallisuutena.) (Toivio- Nordling 2013: 164- 165.) Saatamme jakaa arkea asiakkaiden kanssa, jotka kokevat erittäin suuria haasteita ja itselläni herääkin kysymys riittääkö 2,5 opintopistettä mielenterveyteen liittyviä opintoja koulutukseemme, varsinkin kun mielenterveyden häiriöt ovat nykypäivänä valtavan yleisiä? Olisiko työssä uupuminen harvinaisempaa, jos saisimme syvemmän ymmärryksen mielenterveydestä ja syistä siihen, miksi ihmiset toimivat ja käyttäytyvät normien vastaisesti? Toisaalta koulutus antaa hyvät eväät tiedon hakemiseen ja jokainen on itse vastuussa työympäristönsä asiakasryhmän haasteisiin liittyvien tietojen ja taitojen syventämisestä ja omasta ammatillisesta kehittymisestään.

Pohdintaa herätti persoonallisuushäiriöiden näkeminen ja niistä puhuminen sairautena. Miten ihmistä voisi tukea parhaiten jos hän saa diagnoosin? Voi olla merkityksellistä nähdä persoonallisuushäiriö vain osana minäkuvaa, yhtenä osana minää. Nimet: ”epäluuloinen persoonallisuus”, ”narsistinen persoonallisuus” tai ”epäsosiaalinen persoonallisuus” tuntuvat määrittelevän ihmisen kauttaaltaan. Olisiko avun hakeminen helpompaa jos psykologiset diagnoosit tuntuisivat vähemmän leimaavilta tai itseä määritteleviltä? Diagnoosien nimiä on muutettu pitkin vuosikymmeniä ja ehkä tulevaisuudessa keskitytään vieläkin vähemmän leimaaviin luokituksiin. Paljon on kuitenkin myös tehty, Internetissä on tarjolla valtavasti hyvää tietoa, on vertaistukiryhmiä ja omahoito-ohjelmia, myös järjestöjen toiminta on hyvä lisä muiden palvelujen lisäksi (Mielentervyestalo n.d.).

Mielenterveystalo.fi n.d. Verkkodokumentti. <https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/epavakaa_persoonallisuushairio/Pages/default.aspx.>. Luettu 12.5.2017.

Toivio, Timo – Nordling, Esa 2013. Mielenterveyden psykologia. Helsinki: Edita.